Lisää tutkimuksia löydät klikkaamalla yläpuolella olevassa mustassa palkissa keltaista sanaa "turvallisuustutkimus".

29.1.2016

Yksittäisiä henkilöitä rangaistaan työturvallisuusrikoksista useammin kuin yhteisöjä

Yksittäisiä henkilöitä rangaistaan työturvallisuuden laiminlyönneistä useammin kuin organisaatioita, osoittaa Työterveyslaitoksen ja Turun yliopiston tutkimus. Yrityksiä ja muita oikeushenkilöitä rangaistaan yhteisösakolla, jota on sovellettu työturvallisuusrikoksiin vuodesta 2003 lähtien. Vaikka yhteisösakon käyttö on jatkuvasti yleistynyt, ovat ne edelleen lieviä verrattuna työturvallisuusrikosten vakavuuteen. Ajanjaksolla 2010–2014 keskimääräinen yhteisösakko työturvallisuusrikoksissa oli 10 700 euroa.

Vuosina 2010–2014 tuomittiin yhteisösakko kaiken kaikkiaan 154 työturvallisuusrikostapauksessa ja tuomittuja yhteisöjä oli yhteensä 161. Samana ajanjaksona työturvallisuusrikoksista tuomittiin käräjä- ja hovioikeuksissa 805 henkilöä, joista 773 sakkotuomioon. Keskimäärin ajanjaksolla 2010– 2014 yhteisösakkoja tuomittiin vain noin joka neljännessä työturvallisuusrikostapauksessa.

Vuosina 2010–2014 tuomittu keskimääräinen yhteisösakko oli 10 700 euroa. Pienin tuomittu sakko oli 500 euroa, vaikka lain määräämä minimi on 850 euroa. Suurin yksittäinen sakko taas oli 180 000 euroa, rangaistusmaksimin ollessa 850 000 euroa. Tyypillisin tuomittu sakko oli 5000 euroa

Lisätietoa tutkimuksesta löydät täältä