Vankien kuntoutuksessa tulisi huomioida erityisesti neurokirjo – uusintarikollisuus vähenisi merkittävästi

 

 

Neurokirjon piirteiden tiedetään olevan vangeilla yleisiä, mutta edelleenkään niitä ei tunnisteta tai hoideta tarpeeksi.  Esimerkiksi adhd on vankien keskuudessa jopa 5–10 kertaa yleisempi kuin väestössä keskimäärin. Tutkimusten mukaan nuorisovangeista jopa 30 prosenttia ja aikuisvangeista 26 prosenttia kärsii adhd-oireista.

 

Vankien kuntoutuksessa tulisi ottaa huomioon erityisesti diagnosointi oikeanlaisen kuntoutuksen mahdollistamiseksi, mahdollinen lääkehoidon tarve sekä erilaiset tukitoimet ja toimintaterapia. Moni hyötyy myös esimerkiksi tunteidensäätelyn harjoitteista, kommunikaatiotaitojen opettelusta ja erilaisten opiskelutekniikoiden harjoittelusta.

 

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan oikeanlaisen kuntoutuksen ja lääkehoidon on huomattu vähentävän uusintarikollisuutta miehillä jopa 32 prosenttia ja naisilla jopa 41 prosenttia.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppimisvalmennuksen asiantuntija Anna Taavitsainen kohtaa työssään vankeja, joilla on neurokirjon piirteitä.

 

”Tukea oppimisvaikeuksiin on vaikea saada vankilasta käsin, mikä on harmi. Meidän kauttamme tukea saaneet ovat todella motivoituneita. Palautteen perusteella asiakkaat kokevat työskentelyn erittäin hyödyllisenä”, Taavitsainen sanoo.

 

Perinteiset rikosoikeudelliset ohjelmat tai väliintulot voivat olla jopa haitallisia tai ainakin soveltumattomia varsinkin neurokirjon nuorelle.

 

”Nuorten kanssa työskentelyssä on otettava huomioon, että kaikki eivät ole samasta muotista. Se luo myös ilmapiirin, jossa erilaisuus hyväksytään, ja sellaisessa yhteiskunnassa nuori pysyy mukana”, kertoo Kriminaalihuollon tukisäätiön Nuorten toiminnan vastaava ohjaaja Charlotte Pettersson.

 

Neurokirjon piirteiden tunnistaminen ja oikeanlaisen kuntoutuksen ja tuen saaminen vähentää paitsi inhimillistä kärsimystä, myös yleistä hyvinvointia ja yhteiskunnallista turvallisuutta.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö, Vapautumisen asumisen verkosto ja Oppimisvalmennustyön verkosto järjestivät maaliskuussa kaikille avoimen webinaarin, jonka teema oli neurokirjo, rikostaustaisuus ja asuminen.