RCO raivaa tietä naisille turvallisuusalalle

RCO innovatiiviseen yhteistyöhön lukion kanssa

Turvallisuusalalla on pulaa teknikoista ja etenkin naispuolisista teknikoista. Ruotsalainen ja Suomessakin toimiva RCO päätti tehdä asian eteen konkreettisia toimenpiteitä.

”Kaikki alkoi siitä, kun osallistuimme Sustainability Challenge -kilpailuun. Sen jälkeen pohdimme sisäisessä ryhmässämme turvallisuusalan haasteita. Tosiasia on, että alalla on valtava puute teknikoista, ja ala on erittäin miesvaltainen”, kertoo RCO:n laatu- ja ympäristövastaava Tarja Hillbom Välilä.

Nyt yhtiö on alkanut työskennellä kehittämänsä uuden konseptin parissa.

”Haluamme, että yhä useampi nuori ja etenkin myös nuori nainen hakeutuu töihin turvallisuusalalle. Erilaisten aktiviteettien avulla voimme näyttää, miten upea ala tämä on, miten mahtavia mahdollisuuksia alalla on ja miten turvallisuusala todella on myös tulevaisuuden ala. Osana työtä olemme aloittaneet yhteistyön esimerkiksi Järfällan lukion kanssa. Myös siellä oli mietitty, miten koulutukseen voitaisiin houkutella lisää tyttöjä, joten löysimme yhteisen sävelen melko nopeasti”, Tarja Hillbom Välilä jatkaa.

RCO-sertifikaatti

Yhteistyö Järfällan lukion kanssa tarkoittaa muun muassa sitä, että opiskelijoilla on opintojensa aikana käytettävissään RCO:n tuotteita ja että RCO:n henkilöstö on mukana erilaisissa tapahtumissa, kuten avoimien ovien päivinä ja lukiomessuilla.

Lisäksi RCO on aloittanut yhteistyön Newsafe-jälleenmyyjän kanssa harjoittelupaikkojen löytämiseksi opiskelijoille lukion jälkeen.

”Tavoitteenamme on, että opiskelijat saavat lukion jälkeen sertifikaattimme ja että he ovat valmiita siirtymään suoraan alan töihin”, Hillbom Välilä jatkaa.

”Tämä on meille täysin uudenlainen tapa profiloitua ja todellinen panostus tulevaisuuteen. Toivomme, että voimme viedä konseptia eri puolille maata ja edistää turvallisuusalan houkuttelevuutta nuorten ja naisten silmissä.”

Hankkeessa mukana olevat RCO:n Tarja Hillbom Välilä (kuvassa vasemmalla) ja Maria Olsson haluavat edistää tyttöjen ja naisten tuloa turvallisuusalalle.