QMG tulee kiihtyvällä vauhdilla myös turvatekniikka-alalle – yhtiö ostaa Kuusitunturi Lahden

Suomen johtaviin talotekniikka- ja automaatiopalveluita tarjoaviin yrityksiin kuuluva QMG ostaa Kuusitunturi Lahti oy:n. Kuusitunturi Lahti työllistää 62 sähköurakoinnin ja turvatekniikan ammattilaista. Aiemmin tänä vuonna QMG:n tytäryhtiö Paikallis-Sähkö oy osti Pohjois-Suomen merkittävimmän turvatekniikka-alan yrityksen Capitis Control oy:n.

 

Talotekniikkakonserni QMG eli Quattro Mikenti Group kiihdyttää tuloaan myös turvallisuusmarkkinoille. Nyt yhtiö ostaa Kuusitunturi-konsernin Lahden-yhtiön. Kuusitunturi Lahti oy:n liikevaihto oli viime vuonna 7,8 miljoonaa euroa, josta noin kaksi miljoonaa oli turvatekniikkaa ja sähköhuollon töitä.

 

Yrityskauppa ei aiheuta muutoksia henkilöstöön tai asiakassopimuksiin. Kuusitunturi Lahti jatkaa toimintaansa QMG-konsernin tytäryhtiönä ja osana Väli-Suomen organisaatiota. Juha Kosonen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja QMG:n pienosakkaana.

 

Kuusitunturi-konsernin muut yhtiöt toimivat Imatralla, Lappeenrannassa ja Joutsenossa. Niihin kaupalla ei ole vaikutusta.

 

”Kuusitunturi-konserni keskittyy Kaakkois-Suomen markkinaan. Löysimme huolellisen keskustelun kautta hyvän omistajan Lahden yhtiöllemme. Uskon, että QMG tarjoaa Lahden työntekijöille hyviä näkymiä urakehitysmielessä”, kertoo Kuusitunturi-perheyhtiön toimitusjohtaja Tommi Kuusitunturi.

 

QMG-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen puolestaan toteaa, että yhtiön strategia on kasvaa yritysostoilla.

 

”Nyt seuraamme tiiviisti myös turvatekniikka-alaa. Haemme paikallisesti vahvoja ja kannattavia yrityksiä”, Kimmo Liukkonen kertoo.

 

Vuonna 2020 OMG-konsernin liikevaihto oli noin 198 miljoonaa euroa.

Kuvassa vasemmalta QMG:n Väli-Suomen yhtiötä johtava Mikko Sahikallio, sekä Juha Kosonen ja Kimmo Liukkonen.