PPO-Elektroniikka näköalapaikalla 40 vuotta

40 vuotta täyttänyt PPO-Elektroniikka oy on suomalainen turvallisuusteknologiaan keskittynyt pk-yritys, jonka pääratkaisu on leikkaussalien sähköturvallisuutta parantava MEV-eristystason valvontajärjestelmä. 

 

Yhtiön toimitusjohtaja, omistaja ja perustajajäsen Timo Ohtonen muistelee, miten hän perusti kahden ystävänsä kanssa PPO-Elektroniikan vuonna 1981.

 

”Olin silloin vielä päivätyössä SLO:n ostopäällikkönä, ja iltaisin rakensin elektroniikkaa. Raha tuli alussa elektroniikan kokoonpanosta. Visioni oli tuoda markkinoille laitteisto, joka valvoo leikkaussalien sähköturvallisuutta”, hän kuvailee. 

 

Yhtiö on sen jälkeen toimittanut suomalaisiin leikkaussaleihin jo yli 30 000 eristystason laitteistoa.

 

”Viidennen sukupolven myötä olemme lähteneet myös tämän ratkaisun myötä vientiin – meillä on tällä hetkellä osaavat edustajat 17 maassa”, Ohtonen sanoo.

 

Sairaalavalvontajärjestelmien lisäksi yhtiö on rakentanut turvallisuusratkaisuja muun muassa tiedonsiirtoon ja ohjaukseen, paikannukseen, seurantaan ja valaistukseen. Vuosien varrella on suunniteltu myös palonilmaisu-, murtohälytin-, valaistus- ja kameravalvontaratkaisuja erilaisiin kohteisiin.

 

”Olemme 40:ssä vuodessa nähneet toimialan ja teknologian huiman kehityksen ja kokeneet kolme lama-aikaa. Tiukkojen aikojen läpi olemme menneet sisulla ja kovalla työllä”, Ohtonen kertoo. ”Henkilökunnan motivaatio ja osaaminen on suuri voimavara. Turhaan ei sanota, että henkilökunta on yrityksen tärkein resurssi. Ydinhenkilökuntamme on pysynyt talossa pitkään.”

 

Ohtonen jatkaa, että kun on tullut hiljaisia aikoja, yhtiö on tehnyt monenlaisia rakennusprojekteja ja sähköasennuksia.

 

”Tiimimme on aina ollut valmis uusiin ja haastavampiinkin koitoksiin. Pienellä väellä on pärjätty hyvin, koska meillä on noin kymmenen osaavaa suomalaista alihankkijaa tuotantoketjussa.”

 

Timo Ohtonen on huolestunut toimialan nykyisestä kehityksestä: laatu tuntuu jäävän hinnan jalkoihin.

 

”Halvin hinta ratkaisee monesti kiinteistöjen turvalaitteiden ja paikannusratkaisujen osalta, kuten myös sairaalamarkkinallakin. Heikko laatu kostautuu ja maksaa rutkasti pitkällä aikajänteellä. Elinkaariajattelua on edelleen nostettava vahvasti esiin teoissa, ei vain paperilla”, Ohtonen vaatii. ”Turvallisuus on asia, josta ei voi tinkiä.”