Poliisi julkaisi vuoden 2016 rikostilastoja

Vuonna 2016 poliisille ilmoitettiin 1650 rikosta enemmän kuin vuonna 2015. Vuonna 2016 poliisille ilmoitettiin yhteensä 807 433 rikosta.

Hälytystehtäviä poliisilla oli 6 300 kappaletta enemmän kuin vuonna 2015.

Omaisuusrikosten määrä laski kolme prosenttia, mutta petosten, ja erityisesti Internetissä tehtyjen maksuvälinepetosten, määrä jatkoi kasvuaan. Vuonna 2015 niitä oli yhteensä 5 574 ja viime vuonna jo 8 782 kappaletta. Kasvu liittyy esimerkiksi siihen, että omistajat ovat ilmoittaneet korttitietojaan internetissä oleville huijaussivustoille, joissa on mainostettu vaikkapa euron matkapuhelimia.

”Tyypillistä verkossa tapahtuvaa petosrikollisuutta on se, että tarjotaan myytäväksi omaisuutta, jota myyjällä ei ole. Myyjällä on yleensä kiire saada rahat tuotteesta tililleen, ja hän väittää, että tuotteelle on jonossa muitakin ostajia tai pyytää maksamaan rahat jonkun kolmannen henkilön tilille tai ulkomaiselle tilille rahasiirrolla”, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

Suomessa tehdyt nettipetokset saadaan tutkinnassa pääosin selvitettyä. Rahoja sen sijaan rikollisilta saadaan harvoin takaisin, koska he ovat yleensä jo käyttäneen rikoshyödyn tai ovat varattomia.

Nettipetoksia voidaan parhaiten estää ennakolta. Omia henkilötietoja tai kortin tietoja ei pidä antaa nettiin tai erilaisiin sähköpostiviestikyselyihin. Korttien turvarajat lisäävät korttien käytön turvallisuutta ja vähentävät väärinkäytösten riskiä. Kortti on poliisin mukaan turvallinen maksuväline myös verkossa, kun sitä käytetään luotettavissa verkkokaupoissa ja salatun yhteyden kautta. Tämän tunnistaa siitä, että www-osoite, johon korttitiedot ilmoitetaan, on muodossa https://.

Raiskausrikosten määrä kasvoi. Raiskausrikoksia tuli vuonna 2016 poliisin tietoon yli 11 prosenttia eli 117 rikosta enemmän kuin vuonna 2015. Kaikkien seksuaalirikosten määrä nousi lähes 13 prosenttia.

Poliisin tietoon tulleiden ja paljastamien liikennerikosten kokonaismäärä on laskenut edelliseen vuoteen verrattuna.

Turvapaikanhakijat olivat viime vuonna asianomistajina rikoksissa 1 889 ja epäiltyinä 2 664 kertaa. Asianomistajina he olivat muun muassa pahoinpitelyissä, laittomissa uhkauksissa, lievissä pahoinpitelyissä, varkauksissa ja näpistelyissä. Vastaavasti rikoksesta heitä epäiltiin useimmiten pahoinpitelyissä, näpistyksissä, lievissä pahoinpitelyissä, laittomissa uhkauksissa, varkauksissa ja laittoman maahantulon järjestämisessä.

Poliisin koko henkilöstön määrä henkilötyövuosina laskettuna laski vuonna 2016 kahdella prosentilla eli 200:lla edelliseen vuoteen verrattuna. Koko henkilöstön määrä oli 9 807. Poliisien määrä laski suhteessa suunnilleen saman verran eli reilun 140 henkilötyövuoden verran. Poliiseja oli henkilötyövuosina laskettuna 7 219. Koko henkilöstön ja poliisien määrien laskut ovat seurausta poliisin sopeuttamistoimista, jotka johtuvat valtion tiukasta taloudellisesta tilanteesta.