Pelastautumisvideo heikoista jäistä sai kansainvälisen palkinnon

LähiTapiolan turvallisuusvideo heikoista jäistä sai kunniamaininnan joka toinen vuosi järjestettävässä kansainvälisessä International Safety Media Awards -kilpailussa. Palkinto jaettiin Safety2016-konferenssissa Tampereella.

LähiTapiola toteutti videon yhdessä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton SUH:n kanssa. Videolla havainnollistetaan, miten jäillä liikkuminen on turvallisempaa oikein varustautuneena ja etukäteen varautuneena.   Palkitulla videolla kuvataan tilanne, jossa henkilö putoaa avantoon tavallisissa talvivaatteissa, kelluntapuvussa ja muuten hyvin varustautuneena. Rinnakkaiskuvat näyttävät, miten jäistä pääsy ilman oikeita varusteita ei onnistu.  

Videolla käydään läpi varusteita, kuten jääpiikkejä, kelluntavarusteita ja pelastautumisen toimintamallia. Videolla LähiTapiolan projektijohtaja Antti Määttänen toimii testihenkilönä ja mukana on myös SUH:n hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen sekä Suomenlahden Merivartiosto.  

Safety-konferenssi on yksi maailman suurimmista turvallisuuden ja tapaturmienehkäisyn alalla. Osallistujia oli tänä vuonna yli tuhat noin sadasta eri maasta. Konferenssin päätukija on WHO. Konferenssi järjestettiin tänä vuonna Tampereella, ja järjestelyvastuu oli THL:llä.

Katso palkittu video täältä: