Mirasys ottaa uutta vauhtia

Videonhallintaratkaisujen kotimainen markkinajohtaja Mirasys Oy on organisoinut toimintaansa uudelleen ja on toteuttanut runsaasti toimintaansa liittyviä muutoksia.

Maaliskuussa yhtiön operatiivisena johtajana (COO) on aloittanut diplomi-ekonomi Olli E. Juvonen (kuvassa), joka tunnetaan pohjoismaisena muutosjohtajana. Hänellä on 35 vuoden ja 98 yrityksen kokemus.

”Olemme nyt kuukauden verran paiskineet töitä innolla ja katsomme luottavaisina tulevaisuuteen”, kuvailee Juvonen.

Olli E. Juvonen toimii Mirasysissä ainakin tämän kevään ja alkukesän, ja sinä aikana yhtiölle etsitään uutta vakituista toimitusjohtajaa.

Maaliskuussa yhtiöön palasi myös Keski-Euroopan ja Euroopan ulkopuolisen myynnin johtoon asiakkaat ja tuotteet hyvin tunteva Michael Schuh.

Pohjois-Euroopan myynnin johtajana aloitti yhtiössä jo aiemmin työskennellyt Sam Ekblom.

Taloushallintoa hoitaa osapäiväisesti external-palveluna kauppatieteitten maisteri Esa Rusanen, joka on myös Keskuskauppakamarin auktorisoima tilintarkastaja (KHT).