Kiinteistö- ja turvallisuusalan tapahtumakokonaisuus aloittaa messuvuoden 2022

Perinteisesti syksyisin järjestettävä turvallisuusteknologian ja -palveluiden FinnSec järjestetään tammikuun 12.–13. päivä vuonna 2022 Messukeskuksessa Helsingissä. Samaan aikaan järjestetään nyt ensimmäistä kertaa palo- ja pelastustoimen Turvallisuus-messut, sekä tuttuun tapaan Kiinteistömessut ja AudioVisual Expo -tapahtuma.  

Messukokonaisuus tarjoaa ammattilaisille tilaisuuden verkostoitua ja päivittää tietonsa pitkän tapahtumatauon jälkeen. Messukeskus on julkaissut ennakkotietoa tapahtumasta, mutta koko ohjelmisto julkaistaan marraskuussa. Esimerkiksi avajaispäivänä pitkän linjan kriisinhallinnan ammattilainen Mikaeli Langinvainio pureutuu maailman epävakauteen ja pohtii muun muassa, miten tehdään osallistavaa riskienhallintaa tehokkaasti ja mitä rauhanvälityksestä voidaan oppia yritysmaailmaan.

Esillä on myös erilaista turvallisuuskoulutusta ja uranvaihtoon liittyviä asioita. Myös turvallisuusalan yritykset pitävät FinnSecissä esityksiä. Muun muassa Certego oy esittelee tulevaisuuden turvallisuuttaa vaativiin kohteisiin. Zenitel Finland oy esittelee integroituvia verkkopohjaisia tuotealustoja ja Siemens älykkäitä tulevaisuuden kiinteistöistä. Turvaurakoitsijat esittelevät kokonaisvaltaista turvaurakointia ja kertovat, mihin suuntaan turvaurakointi on menossa lähitulevaisuudessa.

Tapahtumassa on myös painavaa asiaa muun muassa koronan vaikutuksista työturvallisuuteen ja työsuojeluun.

Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti on Messukeskuksen virallinen mediayhteistyökumppani, ja joulukuun printtilehti on messuilla jaossa sekä lehden omalla osastolla että messukeskuksen sisäänkäyntiovilla. Joulukuun lehdessä julkaisemme myös FinnSec 2022 -tapahtuman viralliset messutiedot.