Identiteettivarkaus: Tonnin lasku ja raskas selvitystyö

Niko Norisalo joutui identiteettivarkauden uhriksi, vaikka oli pyrkinyt hoitamaan tietoturva-asiat aina huolella. Tapauksesta hän selvisi lopulta pienillä kuluilla, mutta suurella vaivalla. Minun Omatietoni -palvelu olisi hänen mielestään nopeuttanut rikoksen havaitsemista. Katso Nikon tarina videolta.

Sosiaalisen median ammattilainen Niko Norisalo on valveutunut verkon käyttäjä niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Lähtiessään Espanjaan etätöihin hän oli järjestänyt asiansa niin, että kaikki laskut ja kirjeet tulisivat perille sähköisessä muodossa. Lisäksi äiti kävi säännöllisesti Norisalon asunnolla tarkistamassa sinne tulleet postit ja lähetti kuvat laskuista Espanjaan. Maaliskuussa 2019 kuvaviestinä saapuneiden laskujen joukossa oli lainapalvelun maksukehotus, vaikka Norisalo ei ollut vippejä ottanut.

”Lasku koski tammikuussa nimelläni nostettua tuhannen euron lainaa, jossa oli myös kohtuullisen kova korko. Lasku tuli perille vasta maaliskuussa, koska lainapalvelun osoitetiedoissa oli identiteettivarkaan antama väärä osoite. Posti oli selvityksen kautta onnistunut kääntämään kirjeen minulle, koska muita saman nimisiä ei Suomessa ole”, Norisalo kertoo.

”En lopulta joutunut itse maksamaan tämän yhdenkään lainan lyhennyksiä tai muitakaan kuluja. Omaksi tappiokseni jäi lopulta ainoastaan soitetuista puheluista aiheutuneet laskut ja vaiva”, Norisalo huokaisee.

Identiteettivarkautta selviteltyään Norisalo otti käyttöönsä myös Asiakastiedon Minun Omatietoni -palvelun.