Alue 2030 -ohjelma turvaa arjen häiriöttömyyttä Suomessa

Koko maan kattava uusi Alue 2030 -ohjelma tähtää siihen, että huoltovarmuuden kannalta kriittiset alueelliset toiminnot on turvattu pitkäkestoisissa ja vakavissa häiriötilanteissa eri toimijoiden yhteistyössä. Paikkakuntien erityispiirteet huomioiva Alue 2030 -ohjelma auttaa havaitsemaan ja hallitsemaan huoltovarmuuteen liittyviä riskejä.

 

Esimerkiksi vesi, asuminen ja ruoka ovat ihmisen perimmäisiä tarpeita, ja samalla niihin kohdistuvat häiriöt ovat keskeisimpiä huoltovarmuuteen kohdistuvia alueellisia riskejä väestölle.

 

”Nämä ovat myös ohjelman keskeisiä teemoja”, toteaa Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jaakko Pekki.

 

Alue 2030 -ohjelma mahdollistaa paremman yhteyden valtakunnallisen ja alueellisen huoltovarmuustyön välille.

 

”Huoltovarmuutta tulee kehittää kokonaisuutena ja sovittaa eri tasoilla tehtävä työ yhteen. Paikalliset, alueelliset, valtakunnalliset ja kansainväliset huoltovarmuustoimenpiteet täydentävät toisiaan”, Pekki korostaa.

 

Myymäläverkoston toiminnasta tehdään varmempaa

 

Alue 2030 -ohjelman alkuvaiheessa aloitetaan toimintavarman päivittäistavarakaupan myymäläverkoston kehittäminen ja syvennetään ymmärrystä alueellisesta huoltovarmuudesta. 

 

Toimintavarma myymäläverkosto -projekti ja sen rinnalla kehitettävä Kansalaisen palvelupiste -konsepti ovat ohjelman ensimmäisiä suuria starttaavia hankkeita. Niiden toteuttaminen etenee tulevina vuosina.

 

Aiemmin myymäläverkostoa on suunniteltu ja pilotoitu suurten päivittäistavarakauppojen kanssa

 

Toimintavarma myymäläverkosto -projekti varmistaa päivittäistavarahuollon toimivuuden esimerkiksi laajoissa sähkökatkostilanteissa, jotka voisivat lamauttaa kauppojen toiminnan täysin.

 

”Toimiva elintarvike- ja ruokahuolto on yksi kriittisimmistä toiminnoista väestölle, ja on siksi alueellisen huoltovarmuuden ydinkysymyksiä”, toteaa perustuotanto-osaston valmiusasiamies Ville Anttila.

 

Kaikki laajat ja huoltovarmuutta vahvistavat ohjelmat ovat käynnissä

 

Alue 2030 -ohjelma kytkeytyy Huoltovarmuuskeskuksen uuteen strategiaan ja ohjelmakokonaisuuteen, johon kuuluvat jo käynnissä olevat Energia 2030, Digitaalinen turvallisuus 2030 ja Logistiikka 2030.

 

”Alue 2030:n myötä olemme saaneet ohjelmallisen toiminnan kokonaisuudessaan käyntiin. Ohjelmatyöllä rakennamme tulevaisuuden huoltovarmuutta, kun resursseja suunnataan konkreettisiin kehittämistoimenpiteisiin”, kommentoi Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen.

 

Rahoituskehykseksi ohjelman ensimmäiseen vaiheeseen vuosille 2021–2023 on kaavailtu noin kuusi miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan vuoteen 2030 saakka ulottuvan ohjelman rahoituskehykseksi on arvioitu 30 miljoonaa euroa.

 

Alue 2030:sta ja muista ohjelmista päivittyy tietoa sivustolle www.huoltovarmuuskeskus.fi