​Poliisihallitus päivittää poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetut ohjeet


Poliisin tehtävänä on suojella perus- ja ihmisoikeuksia. Myös vapautensa menettäneiden turvallisuus on poliisin vastuulla.

”Tavoitteena on parantaa vapautensa menettäneiden terveydentilan valvontaa. Meidän on siten pystyttävä selvittämään heidän terveydentilansa heti kiinniottotilanteesta lähtien”, poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta toteaa.
Arvelinin mukaan huolellisuusvelvoite ulottuu edelleen tulotarkastukseen sekä säilytystilan ja vapautensa menettäneen valvontaan yhteistyössä terveydenhuollon ammattihenkilöiden kanssa.
”Terveydentilan valvonta otetaan selkeäksi painopisteeksi säilytys- ja vartioimistoiminnassa. Samalla selvitetään mahdollisuudet kehittää poliisi- ja työpaikkakoulutusta sekä etsiä hyötyjä viranomaisyhteistyöstä.”
Poliisihallitus aikoo selvittää myös mahdollisuudet hyödyntää uusia teknologioita säilytysturvallisuuden parantamisessa. Yhtenä vaihtoehtona on pidetty niin sanotun sisätilatutkan käyttämistä.
”Sillä voidaan seurata asiakkaan sijaintia ja hengitystä. Teknologia ei kuitenkaan korvaa perinteistä fyysistä valvontaa”, Arvelin muistuttaa.
Putkakuolemista kerättävien tietojen tilastointia, analysointia ja raportointia parannetaan. Työ tehdään Poliisiammattikorkeakoulussa.
”Tarkoituksena ei ole huolehtia vain ajantasaisista lukumääristä, vaan selvittää putkakuolemien taustalla olevia syitä, jotta niitä voidaan hyödyntää poliisikoulutuksessa ja poliisitoiminnassa, jotta putkakuolemia voidaan ennalta ehkäistä.”