​Katuväkivallan uhka kuuluu miehen arkeen


Miessakit ry:n Väkivaltaa Kokeneet Miehet -toiminnan kyselytutkimuksen mukaan väkivallan kokeminen tai sen uhka kuuluvat varsinkin nuorten miesten maailmaan. Normaalia väkivaltaa – miehet katuväkivallan kokijoina -kyselyyn vastanneista lähes 2 000:sta miehestä liki kaikki olivat kokeneet fyysistä väkivaltaa. Yli puolet kertoi henkisestä väkivallasta. Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut 14 prosenttia vastanneista. Kyselyyn vastasi myös lähes 130 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista.


Väkivallan yleisimpiä seurauksia olivat fyysiset vammat, joita oli saanut yli 60 prosenttia vastaajista. Väkivalta aiheutti myös psyykkisiä oireita: yli puolet kertoi tuntevansa vihaa ja liki puolet ahdistusta. Reilut 40 prosenttia miehistä kertoi itsevarmuuden heikkenemistä, joka vei pahimmillaan työkyvyn. Useimmissa tapauksissa tekijä oli entuudestaan tuntematon mies.


”Omalla käytöksellä ei aina ole väkivallan kohteeksi joutumisen kanssa mitään tekemistä. Toisinaan nyrkki vain läsähtää sattumanvaraisen vastaantulijan naamaan. Väkivaltaisen teon taustalla on usein koettua väkivaltaa. Pieni vastaajajoukko kertoikin väkivallan olevan ainoa ratkaisu siltä suojautumiseen. Kuitenkin lähes kaikkia vastaajia yhdisti seuraava piirre: harva haluaa saada turpaansa”, väkivaltatyöntekijä Jussi Pekkola sanoo.


Valtaosalle, noin 70 prosentille, miehistä ei ollut tarjottu keskusteluapua, jossa he olisivat voineet käsitellä kokemaansa. Miehet kuitenkin kertoivat kokeneensa tarvetta puhua väkivaltakokemuksestaan. Miehet pitivät parhaimpana tukimuotona vertaistukea. Vastatakseen näihin tarpeisiin Miessakit järjestää miehille ohjatun vertaisryhmän.


Vastaajat katsoivat, ettei miesten uhriksi joutumista tunnisteta, eikä heidän asemaansa väkivallan uhrina oteta riittävän vakavasti.