​Jyväskylän suurin vuokrataloyhtiö selätti huumeongelman ja ilkivallan


Sanomalehti Keskisuomalainen kertoo kesäkuussa julkaisemassaan artikkelissa, miten jyväskyläläisessä taloyhtiössä oltiin lopen kyllästyneitä huumeisiin ja rauhattomuuteen, ja lopulta ongelmat ratkaistiin nopeasti ja yksinkertaisin keinoin.

Artikkelin mukaan Jyväskylän suurimpiin kuuluva asunto-osakeyhtiö Keltinmäessä oli menossa toivottomaan suuntaan, ja asioille oli pakko ruveta tekemään jotakin. Alle vuodessa saavutettiin merkittäviä tuloksia: talot rauhoittuvat oleellisesti, huumeongelma saatiin kitkettyä ja asukkaita onnistuttiin houkuttelemaan pahaksi äityneen tilanteen parantamiseen.


”Tavoitteemme on elävöittää Keltinmäkeä alueena ja saada positiivista nostetta negatiivisen näkyvyyden sijaan”, kertoo artikkelissa taloyhtiössä neljä asuntoa omistava Janne Cederberg, joka yhdessä muutaman muun osakkeenomistajan kanssa lähti turvallisuustilanteen parannustyön puuhamiehiksi.

Taloyhtiö vaihtoi lukoiksi Abloy Pulsen -elektromekaaniset lukot ja otti käyttöön myös valvontakamerat. Lisäksi vartija varmistaa nyt kierroksillaan, että kaikki on kunnossa.


Myös viihtyvyyteen päätettiin panostaa: taloyhtiöllä on vehreällä pihalla istutuslaatikoita hyötykasvien viljelemiseen, ja alueella on oma yhteiskäyttöautokin. Taloyhtiössä on lisäksi yhteisiä tiloja, kuten saunoja, kerhohuone ja punttisali. Lisäksi taloyhtiöllä on omat suomen- ja englannin kieliset nettisivunsa.


”Kun turvallisuus on saatu kuntoon, pystymme parantamaan monia muita asumisviihtyvyyteen liittyviä asioita”, kommentoi tilannetta artikkelissa Janne Cederberg.


Jyväskyläläinen taloyhtiö on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisten aktiivisuus ja yhteistyö kantavat hedelmää.