Turvallisuusalan vapaaehtoinen -palkintosarjan kolme finalistia esittelyssä

8.10.2018


Finnish Security Awards 2018 -raadit ovat valinneet kolme finalistia Turvallisuusalan vapaaehtoinen -palkintosarjaan. Vain yhdelle finalistille myönnetään palkinto 10.10. pidettävässä palkintojuhlassa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla.

Turvallisuusalan vapaaehtoinen -palkinto jaetaan vapaaehtoiselle tai vapaaehtoisryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla kunnostautunut jonkin turvallisuusalan osa-alueen vapaaehtoistoiminnassa.

Kolme finalistia esittelyssä

Vapaaehtoiset edistävät turvallisuutta saaristossa
Caritas -ensivastetoiminta 

Suomen Punaisen Ristin Caritas-ensivastetoiminta on ainutlaatuista, täysin vapaaehtoisin voimin suoritettavaa päivystävää ensivastetoimintaa, jota on jatkunut jo lähes 30 vuoden ajan. Päivystyksen SPR toteuttaa yhteistyössä Turun meripelastusyhdistyksen kanssa heidän Abso-veneellään.

Toimintaan osallistuu vapaaehtoisia, joista osa on myös terveydenhuollon ammattilaisia, kuten ensihoitajia, lääkäreitä ja sairaanhoitajia, sekä meripelastajia. Vapaaehtoisia tulee koko Suomen alueelta, esimerkiksi Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta, Satakunnasta, Pirkanmaalta, Keski-Suomesta ja Lapista.

Ensivastetoiminnan vaatimukset ovat jatkuvasti kasvaneet koulutusvaatimusten, ensihoitotekniikan ja viestivälineiden kehityksen mukana. Caritas-toiminnan ammattimaisuutta on lisännyt ensihoidon ammattilaisten osallistuminen alusmiehistöön vapaaehtoisesti. 

Vapaaehtoinen Caritas-toiminta on saanut runsaasti kiitoksia kaikilta viranomaisilta, ja yhteistyö ensihoidon ja sairaankuljetuksen, merivartioston ja vartiolentueen, pelastuslaitoksen sekä poliisin kanssa on ollut saumatonta. Vapaaehtoiset auttavat muun muassa sairaus- ja onnettomuustilanteissa.
  
  
  
Vapaapalokuntalaiset huolehtivat koko kansan turvallisuudesta
Suomalainen VPK-toiminta

Vapaaehtoiset palokunnat eli VPK:t toteuttavat pelastus- ja palvelutehtäviä usein niin kutsuttuina sopimuspalokuntina, jotka osallistuvat noin 60 prosenttiin kaikista Suomen pelastustoimen hälytystehtävistä. Sopimuspalokunnat osallistuvat päivittäin keskimäärin 200:aan tehtävään. 

Näiden vapaaehtoisten ansiosta Suomessa on maan jokaiseen kolkkaan ulottuva, kansalaisia lähellä oleva paloasemaverkosto. 

Vapaaehtoisen palokuntatoiminnan merkitys korostuu myös laajoissa ja pitkäkestoisissa onnettomuuksissa, kuten viime kesänä riehuneiden metsäpalojen ja lisääntyvien myrskytuhojen torjunnassa.

Lisäksi palokuntien nuorisotoiminta on yksi maamme vanhimpia nuorisotyön muotoja. 500 palokunnan yhteydessä toimii nuoriso-osasto, joka kasvattaa turvallisuusmyönteistä ja -taitoista nuorisoa. 

Lisäksi palokunnissa on palokuntanaisia ja palokuntaveteraaneja, jotka huolehtivat oman vaikutusalueensa turvallisuudesta turvallisuusviestinnän ja -koulutuksen keinoin. Esimerkiksi AS1-alkusammutuskoulutus tai Turvakutsut toimivat ensiaskeleina paloturvallisuuden ja varautumisen maailmaan. Palokunnat järjestävät myös vuosittaisen Päivä Paloasemalla -tapahtuman, jossa 100 000 henkilöä saa oppia oman turvallisuusosaamisensa kehittämiseksi.
  
  
  
Keskus edistää vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia ja laatua

Kansalaisareena

Kansalaisareena on vapaaehtoisen työn informaatio- ja kehittämiskeskus, joka edistää edellytyksiä ja olosuhteita vapaaehtoiselle toiminnalle. Areena tavoittelee lisäksi sitä, että lainsäädäntö ja viranomaisten käytännöt tukevat ja mahdollistavat vapaaehtoista työtä. 

Kansalaisareena tekee lainsäädännön selkiyttämiseksi yhteistyötä Eduskunnan tukiryhmän, valtioneuvoston asettaman Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan sekä järjestöjen kanssa. Kansalaisareena pyrkii myös poistamaan lainsäädännön ja viranomaisten käytäntöjen epäselvyyksiä ja esteitä.

Media- ja kampanjaviestinnällään areena pyrkii lisäämään vapaaehtoisen toiminnan arvostusta ja kokoamaan vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita verkostoitumaan. Päämäärä on parantaa vapaaehtoisen toiminnan laatua. 

Kansalaisareena tekee arvokasta työtä edistämällä yksityisten henkilöiden, järjestöjen ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä vapaaehtoisessa toiminnassa.