Elämäntyö-palkintosarjan kolme finalistia esittelyssä

8.10.2018

Finnish Security Awards 2018 -raadit ovat valinneet kolme finalistia Elämäntyö-palkintosarjaan. Vain yhdelle finalistille myönnetään palkinto 10.10. pidettävässä palkintojuhlassa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla.

Elämäntyöpalkinto jaetaan turvallisuusalalla yhä toimivalle tai aiemmin toimineelle henkilölle, joka on työuransa aikana edistänyt suomalaista tai kansainvälistä turvallisuutta ja jonka työn katsotaan olevan kiistattomasti merkittävää.


Kolme finalistia esittelyssä


  

Henry Nyberg 
  


Kunnioitettavaan 84 vuoden ikään ennättänyt Henry Nyberg on edelleen aktiivinen ja innostunut turvallisuusalan vaikuttaja, joka toimii muun muassa Turvallisuusmuseo Kannatusyhdistys ry:n hallituksessa. Hän oli myös perustamassa vuonna 2010 Kannatusyhdistystä.

45 vuotta sitten Henry Nyberg oli perustamassa myös Finnsecurity ry:tä ja on keksinyt yhdistyksen nimenkin, sekä on toiminut yhdistyksen hallituksessa ja rahastonhoitajana. Hän on ollut useiden erilaisten turvallisuushankkeiden alullepanija; vastannut esimerkiksi Finnsecurityn turvallisuusnäyttelyistä, messumatkoista, ensimmäisen viirin suunnittelusta, toteuttanut opintomatkoja Hollannin poliisiin, Zürichin poliisin neuvontatoimistoon ja Scotland Yardiin.

Työvuosinaan 1953–1994 Henry Nyberg toimi Poliisin teknisen toimiston neuvontajaoksessa neuvonantajana, sekä Helsingin poliisilaitoksen murharyhmässä ja petostoimistossa. Nyberg erikoistui tiirikointien ja murtojälkien tutkintaan – jossa hän on legenda – sekä kehitti niihin tutkimusvälineitä ja teknisiä apuvälineitä, sekä myös laitteita muillekin poliisin yksiköille, kuten huumeyksikölle. Hän on myös opettanut poliisikoulussa. Nyberg harrastaa soittamista ja toimi myös poliisin soittokunnassa.

Henry Nyberg jäi eläkkeelle 60-vuotiaana ja perusti sen jälkeen Spex Oy:n, jonka puitteissa asensi ja kehitti turvallisuuslaitteita. Hän on toiminut vuosikausia ja toimii edelleen asiantuntijana, joka on auttanut lukuisia yrityksiä rikosten paljastamisessa.

Viime vuonna Henry Nyberg ehdotti Finnsecurity ry:lle Rikostentorjuntapäivän pitämistä, ja tänä vuonna Finnsecurity pitää jo toisen kerran rikostentorjuntapäivänsä, tällä kertaa yhtiön 40-vuotisjuhapäivänä 21. marraskuuta.
  
  
  
Paavo Hirvikoski
  


Vastikään 60 vuotta täyttäneen ABB:n turvallisuuspäällikön, insinööri Paavo Hirvikosken turvallisuusura kuvastaa erinomaisella tavalla sitä, miten monipuolisia turvallisuustehtäviä voi tehdä kotimaassa ja ulkomailla ison konsernin palveluksessa.

Vuodesta 2003 alkaen, eli viisitoista viimeisintä vuotta Hirvikoski on toiminut ABB:n turvallisuuspäällikkönä kaikkialla Suomessa ja on toiminut myös yhtiön HSE (Health, Safety, Environment) -toiminnoissa, sekä koordinoinut ja ohjannut yritysturvallisuusasioissa kuudentoista eri liiketoimintayksikön turvallisuusasiantuntijoita. 

Hirvikoski on toiminut lisäksi Etelä-, Itä- ja Lounais-Suomessa yhtiön noin 3200:n työntekijän työsuojelupäällikkönä, sekä ABB Oy:n riskienhallintapäällikön varahenkilönä.

Hän on kouluttanut laajasti työntekijöitä myös työturvallisuuskorttiasioissa, sekä esimiehiään muun muassa ABB Safety Masterclass -koulutuksessa.

Hirvikoski kuuluu globaalisti ABB Groupin Sustainability Affairsin HSE -verkostoon, jonka puitteissa hän on suorittanut muun muassa Country OHS Advisor -pätevyyteen edellyttävän NEBOSH-koulutuksen vuonna 2008, sekä lukuisia muita OHS-kursseja.

Paavo Hirvikoski on toiminut useita vuosia myös Työturvallisuuskeskuksen hallinnoiman työturvallisuuskorttijärjestelmän toimintaa ohjaavan ja valvovan työturvallisuuskorttitoimikunnan puheenjohtajana. Toimikunta lakkautettiin vuonna 2011. 

Hän on toiminut yli kymmenen vuotta EK:n nimeämänä edustajana Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen työsuojelulautakunnassa, sekä Nolla Tapaturmaa -foorumin yhteyshenkilötehtävissä.

Ennen nykyisiä ABB:n turvallisuuspäällikön tehtäviään Hirvikoski on toiminut muutaman vuoden ABB Oy Servicen turvallisuuspäällikkönä ja sitä ennen nelisen vuotta yksikön Tampereen huoltokeskuksessa kehityspäällikkönä, jossa vastasi myös turvallisuusasioista.

Vuonna 2014 sosiaali- ja terveysministeri palkitsi Paavo Hirvikosken kultaisella erityisansiomitalla erityisen ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta valtakunnallisesta työskentelystä työympäristön kehittämiseksi. 
   


Jukka Savola

63 vuoden ikään ennättäneen Eduskunnan turvallisuusjohtajan, varatuomari Jukka Savolan tie maamme raskaan sarjan turvallisuusvaikuttajaksi alkoi reilu 40 vuotta sitten, kun hän nuorena 22-vuotiaana oikeustieteitten kandidaattina aloitti Kuusamon nimismiespiirissä apulaisnimismiehenä, nykytermeillä apulaispoliisipäällikkönä. 

Oulun läänin apulaispoliisitarkastajana Savola aloitti 26-vuotiaana ja toimi samalla läänin yli 600 poliisimiehen toiseksi korkeimpana pomona. 

Savola toimi myös lääninsyyttäjänä ja syytti Oulun läänin murhat, tapot ja muut törkeydet. Savola tunnetaan myös huumorimiehenä, ja huumorilla hän kuvailee nuoruusvuosiaankin: ”Kävin päälle kuin yleinen syyttäjä”. Hän sai aikaan jopa seitsemän elinkautistuomiota vuodessa, mikä oli nuorelle miehelle kova saavutus.

Tasan 33 vuotta sitten eli 30-vuotiaana, vuonna 1985, Jukka Savola aloitti yhden maamme arvovaltaisimmista instituuteista eli Eduskunnan turvallisuusjohtamisen tehtävissä. Hän pani tuolloin merkille, että Eduskunnan turvallisuudessa luotettiin vain tuuriin. Nykyään Eduskunnan turvallisuuden pitää olla äärimmäisen ammattimaista, ja instituution turvallisuus onkin huippuluokkaa. Talossa vierailee jopa 140 000 ihmistä vuodessa, ja joka ikisen vierailijan ja oman henkilöstön turvallisuus on taattava.

Talossa on vieraillut myös lukuisia maailman merkkihenkilöitä.

Jukka Savola on paljon vartijana. Hänellä on tiimissään noin 40 turvallisuustyöntekijää. Jukka Savolan johtama turvallisuusosasto vastaa Arkadianmäen kaikesta turvallisuudesta kaikissa olosuhteissa, myös häiriö- ja poikkeusoloissa. 

Eduskunta kävi lisäksi rakennuksena ”vastikään” läpi erittäin haastavan, kymmenen vuotta kestäneen peruskorjauksen, jossa turvallisuusratkaisut olivat todella merkittävässä roolissa myös rahallisesti. Eduskuntarakennus on nykyloistossaan ja turvallisuusratkaisuissaan ammattilaisten taidonnäyte.

Jukka Savola on tehnyt yhden Suomen valtion pisimmistä turvallisuusurista raskaan sarjan turvallisuusvaikuttajana. 

Lisätietoa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden myöntämistä Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnoista www.turvallisuus.com ja www.finnishsecurityawards.fi