Perhesurmien ehkäisyyn on panostettavaJulkaistu 12.01.2012
Perhesurmien ehkäisyssä avainasemassa ovat aikuisten palvelut Jos vanhemmat eivät osaa hakea apua tai tukea itselleen, on viranomaisten vastuulla tarjota ja jopa tyrkyttää vanhemmille palveluja, jotka keventävät arjesta selviytymistä. Aikuisten palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden vastuulla on myös aina selvittää perheen lasten tilanne. Perhesurmia selvittämään on asetettava tutkijalautakunta. Viimeisen vuoden aikana Suomessa on tehty kuusi perhesurmaa. Määrä on aivan liian suuri. Yksittäisen perhesurman taustalla arvioidaan lähes poikkeuksetta olevan syvä masennus, jonka hyvä hoito olisi asiantuntijoiden mukaan mahdollisesti voinut estää tapahtumat.
Suomessa ei ole helppoa tuoda esiin vajavaisuutta, avun tai tuen tarvetta. Omillaan pärjäämisen kulttuuri istuu meissä kaikissa vahvana. Kasvatuskulttuurimme ihannoi edelleen joiltain osin lasten varhaista itsenäistymistä ja yksin selviytymisen kulttuuria. Kulttuuri muuttuu, mutta tapojen muutokset eivät tapahdu samassa tahdissa.
Entistä tärkeämpää on vahvistaa esimerkiksi neuvoloiden mahdollisuuksia kohdata perheitä riittävän usein ja kiireettömästi. Myös erilaiset pienten lasten perheille suunnatut avoimet palvelut, kuten leikkipuistot ovat merkittävässä roolissa järjestäessään vanhemmille mahdollisuuksia luoda uuden perhetilanteen mukaisia sosiaaliverkostoja sekä tarvittavia asiantuntijakontakteja. Lasten tilanne on aina selvitettävä Vanhempien voimavaroja vievät usein huoli taloudellisesta selviytymisestä, työttömyys, erilaiset sairaudet tai esimerkiksi ajautuminen päihde- tai muihin riippuvuussuhteisiin. On tärkeää huolehtia, että kaikki aikuisia työssään kohtaavat kantavat vastuun heidän hyvinvoinnistaan.
Aikuisten palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden vastuulla on myös aina selvittää perheen lasten tilanne ja se, miten aikuisen hoitosuhde vaikuttaa lapsen arkeen. Mikäli lasten selviytymisestä on vähäisintäkään huolta, on aina oltava yhteydessä lastensuojeluviranomaisiin. Kaikkea ei kuitenkaan voi aina ennakoida. Osa perhesurmista tulee täytenä yllätyksenä myös perheen läheisille. Kuusi surmaa vuoden aikana lähentelee kuitenkin jo kansallisen tragedian mittasuhteita.
Lisätietoja: Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen Puh. 044 329 0029 hanna-mari.savolainen@lskl.fi |
Tilaa lehti tästä -50 % tutustumishintaan Uusimmat uutiset
Uusin lehtiNäytä lehden koko sisällysluettelo
Luetuimmat uutiset
|

