Tilaa Turvallisuus-lehden uutiset RSS-syötteenä

Turvallisuus-lehden uutissivu

(esim. DVD)

24.02.2010 21:43 Toimitus

PPO-Elektroniikka avasi toimiston Moskovassa

"Avasimme tammikuun 2010 alussa Moskovassa oman toimiston, jota johtaa Mikhail Shelkov. Pietarissa vuonna 2000 avattua toimistoamme vetää edelleen Boris Rybalchenko", kertoo toimitusjohtaja Timo Ohtonen helsinkiläisestä PPO-Elektroniikka Oy:stä.

"Olemme toimittaneet Venäjälle yli 50 mittavaa palonsammutusjärjestelmää. Kohteista mainittakoon esimerkiksi neljätoista Lenta Supermarketia, Mariinski-teatteri ja Hotelli Ambassador. "Työn alla on Obukhovan 600 000 neliömetrin logistiikkakeskus", Ohtonen toteaa.

Edustajat Valko-Venäjälle ja Espanjaan
VIP-1 Ltd on nimetty PPO-Elektroniikan Valko-Venäjän edustajaksi.

"Yhtiö on johtava palontorjuntaratkaisujen toimittaja Valko-Venäjällä. Toimitamme palosammutustekniikan kolmeen logistiikkakeskukseen Minskissä kevään 2010 aikana", Ohtonen jatkaa.

Datalux Spain S.A. on aloittanut PPO-Elektroniikan edustajana Espanjassa. Yhtiö keskittyy PPO:n sairaalatekniikan, sekä langattomien turva- ja ohjausratkaisujen myyntiin. Datalux Spainin palveluksessa on yli 500 henkilöä ja sillä on toimipisteet ympäri Espanjaa.

Ohtonen kertoo myös, että PPO-Elektroniikka Oy on solminut pääkaupunkiseudulla toimivan Isännöintiverkko Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen kiinteistöjen valvontaratkaisujen tarjoamisesta Isännöintiverkon asiakasyrityksille. Sopimus kattaa muun muassa vesivuotohälytysjärjestelmät, palohälytysjärjestelmät, murto- ja videovalvontajärjestelmät, sekä kiinteistöjen langattoman valvonta- ja ohjaustekniikan.

Kuvassa toimitusjohtaja Timo Ohtonen, joka pokkasi syksyllä 2009 Ohto-kunniakirjan PPO-Elektroniikan kehittämälle langattomalle vesivuotohälytysjärjestelmälle. Nyt ratkaisu leviää myös maailmalle.


Turvallisuusalan vuosikirja
Hallitse yrityksesi turvallisuusriskit