19.04.2008 17:25 .
Turvallisuusalan Vuosikirja 2008–2009 uudistuu. Kirja on jatkossakin kattava, päättäjille ja turvallisuustiedon hakijoille tarkoitettu hakuteos, jossa alan yritykset ja muut toimijat voivat esitellä tuotteitaan ja palveluitaan. Kirjassa julkaistaan edelleen tuoreimmat turvallisuusalan markkinatutkimukset, kiinnostavia ja hyödyllisiä asiantuntija- artikkeleita, sekä tietoa alan ihmisistä ja tapahtumista.
Uutena kirjaan tulee värikuvin kuvitettu katsaus turvallisuusalan vuoden 2008 tuoteinnovaatioista, sekä kiehtovia, alan veteraanien kertomuksia turvallisuusalan historiasta 1970-luvulta tähän päivään – huumoria unohtamatta.
Tänä vuonna Turvallisuusalan Vuosikirja on myös 30 vuotta täyttävän Finnsecurityn juhlajulkaisu.
Turvallisuusalan Vuosikirja saa tarkoin kohdistetun, osoitteilla varustetun ainutlaatuisen jakelun. Sen 12500 kappaleen painos jaetaan esimerkiksi kaikille Turvallisuus-lehden lukijoille, kaikkien Suomen kaupunkien, kuntien ja seurakuntien turvallisuuspäättäjille, yli tuhannelle rakennuttajayritykselle, yli kahdelle tuhannelle isännöitsijätoimistolle, kaikille kansanedustajille ja valtion ylimmälle virkamiesjohdolle, kaikille Suomen suurlähetystöille ja edustustoille maailmalla, sekä muiden maiden edustustoille Suomessa, yhteensä yli 300 kansainväliseen kohteeseen.
Lisäksi kirja jaetaan yli 600 viestinnän avainhenkilölle maamme tärkeimmissä sanoma- ja aikakauslehdissä sekä viestintätoimistoissa.
”Kohdistamme kirjan suoraan niille avainhenkilöille ja päättäjille, jotka etsivät ja välittävät tietoa Suomen turvallisuusalasta sekä maamme rajojen sisäpuolella että rajojemme ulkopuolella”, kertoo kirjan päätoimittaja, Finnsecurityn toimitusjohtaja Jouko Laitinen.
Lisätietoa: Finnsecurity ry, Jouko Laitinen, jouko.laitinen(at)finnsecurity.fi www.finnsecurity.fi, www.turvallisuusvuosikirja.fi