27.03.2008 00:37 .
Pentti Lajunen (kuvassa) on toiminut pitkällä kantamalla toimivan kulunvalvontajärjestelmän pääsuunnittelijana ja ideoijana. Hän työskentelee Stora Enson kunnossapitoyhtiössä Kymenso Oy:ssä. Kehitystyö VTT:n ja Keksintösäätiön kanssa on poikinut myös rfid-tunnistukseen soveltuvan antennin patentin.
Passiivitekniikkaan perustuva rfid-lukija on osoittautunut toimivaksi ja edulliseksi ratkaisuksi. Passiivitunnistin maksaa pari euroa, eikä tarvitse paristoa. Liittämällä tunnisteeseen kuva ja nimitiedot, sama kortti toimii esimerkiksi rakennustyömaan henkilökorttina.
Rfid-tunniste on asetettu henkilökorttiin tai ajoneuvon tuulilasiin imukupilla kiinnitettävään ajolupalappuun. Passiivisen tunnisteen lukuetäisyys ulottuu 7–10 metriin.
Kulunvalvontajärjestelmä tunnistaa tunnisteen kävelijän taskusta tai auton tuulilasista niin ajoissa, että tunnistuksen vuoksi ei tarvitse pysähtyä odottamaan portin tai puomin aukeamista.
Kulunvalvontajärjestelmä rekisteröi jokaisesta portista läpimenon. Näin tiedetään aina tehtaan aitojen sisäpuolella olevien henkilöiden tiedot. Anjalan Paperitehtaan ja Inkeroisten Kartonkitehtaan alueella liikkuu noin 1000 työntekijää ja lähes 300 ajoneuvoa. Järjestelmä tekee normaalina arkipäivänä hieman alle 4000 lukutapahtumaa.
Lisätietoa: Visi-RFID Solutions Oy, Jari Aapio, puh. (05) 211 1941 jari.aapio(at)visi.fi, www.visi.fi