10.03.2009 08:03 Toimitus
Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään mahdollisuus siirtää järjestyslain 22 pykälän ja 23 pykälän säätelemät järjestyksenvalvojan tehtävät lakiin yksityisistä turvallisuuspalveluista. Samalla pyritään säätämään niistä edellytyksistä, oikeuksista ja velvollisuuksista, joilla vartijat voivat suorittaa järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä koskevia tehtäviä vartioimisalueellaan tai vartioimiskohteeseen kohdistuen.
Ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan myös järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitomahdollisuuden laajentaminen muun muassa satamiin, lentokentille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteisiin. Lisäksi arvioidaan, onko tarpeen muuttaa esimerkiksi vartioimistehtäviä koskevia määritelmiä, vartioimisliikkeitä koskevia edellytyksiä, vartioimisliikkeelle säädettyä kieltoa vastaanottaa toimeksiantoa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Tavoite on myös tehostaa yksityisen turvallisuusalan valvontaa sekä siihen liittyen arvioida valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeuden laajentamista muun muassa muiden viranomaisten hallussa olevien vartioimisliikkeitä koskevien tietojen osalta.
Turvallisuusselvitysten ja henkilöä koskevien muiden tausta- ja historiatietojen käytön lisäämistä selvitetään turvallisuusalalla työskentelevien kohdalla (esimerkiksi arvokuljetuksiin ja rahanlaskentaan liittyvät tehtävät). Lisäksi selvitetään yleisötilaisuuksiin liittyvän häiriökäyttäytymisen ja katsomoväkivallan ennaltaehkäisemisessä tarvittavat menettelytavat.
Toisen vaiheen uudistukset
Toisessa vaiheessa toteutetaan vartijoita, järjestyksenvalvojia, turvatarkastajia ja turvasuojaajia koskevan lainsäädännön ajantasaistaminen sekä toimivaltuuksien selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen. Turvatarkastajien osalta uudistus koskisi ainakin tilanteita, joissa turvatarkastuksen tekijänä olisi vartija tai sen tekeminen perustuisi yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain soveltamisalan piiriin kuuluvalle elinkeinonharjoittajalle annettuun toimeksiantoon.
Lisäksi tavoite on määritellä viranomaisten ja edellä mainittujen yksityisen turvallisuusalan toimijoiden työnjako nykytilaa ja nähtävillä olevaa kehitystä vastaaviksi.
10.03.2009 08:02 Toimitus
Testattavana on muun muassa kaivosolosuhteisiin suunniteltuja ihmisten, materiaalien ja koneiden paikannusratkaisuja, ympäristöystävällisiä polttokennojärjestelmiä ja kytkentäkaappeja, sekä valvonta ja varavirranjakeluratkaisuja. Testaamistaan Rittal perustelee sillä, että rankkoihin kaivosolosuhteisiin tarkoitettujen järjestelmien on kestettävä esimerkiksi kovaa painetta ja korroosiota, sortumia, tulvia ja tulipaloja.
Rittal on testannut tuotteitaan Fortunassa heinäkusta 2008 alkaen. Euroopan unioni tukee Rittalin testejä kaivosalan tutkimus ja teknologian kehitysprojektin Mintosin kautta.
Suomessa kaivostoimintaa harjoitetaan noin neljässäkymmenessä kaivoksessa. Toiminnassa ovat muun muassa Elijärven kromikaivos, Hituran nikkelikaivos, Pahtavaaran kultakaivos ja Pyhäsalmen kupari- ja sinkkikaivos sekä Talvivaaran avokaivos.
10.03.2009 08:01 Toimitus
Uusi asetus antaa myös säännöt siihen, kuinka vaaralliseksi luokiteltu kemikaali pitää merkitä ja pakata, jotta sitä voi käyttää turvallisesti. Varoitusmerkintöihin kuuluu erilaisia vaara- ja turvalausekkeita sekä huomiosanoja.
CLP-asetus perustuu maailmanlaajuisesti hyväksyttyyn kemikaalien luokitusta ja merkintöjä koskevaan GHS-järjestelmään ja EU:n nykyiseen vaarallisten kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskevaan sääntelyyn.
10.03.2009 08:00 Toimitus
Lockwise on Abloyn tuotteiden pitkäaikainen maahantuoja ja arvostettu hotellilukitusjärjestelmätoimittaja Etelä-Afrikassa. Yrityksellä on vahva asema maansa korkean turvallisuuden markkinoilla erityisesti ammattimaisten loppukäyttäjien ja laitevalmistajien sekä hotellioperaattoreiden keskuudessa.
Lockwisenissä työskentelee 15 ihmistä. Yrityksellä on toimipisteet sekä Johannesburgissa että Kapkaupungissa. Lockwisen toiminta jatkuu yrityskaupan jälkeen Abloy Africa -nimisenä, ja se on osa Abloy International -myyntiyhtiöverkostoa. Abloy African toimitusjohtajana jatkaa Michael Gordon, joka raportoi Abloyn vientijohtajalle Jari Toivaselle.
Vuoden 2008 aikana Abloy on perustanut omat myyntiyhtiöt myös Kiinaan ja Intiaan. Uusien markkina-aluevaltausten lisäksi Abloylla on jo ennestään vahva jalansija Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Abloyn noin 170 miljoonan euron liikevaihdosta viennin osuus on arviolta puolet.
Kuvassa Michael Gordon.
10.03.2009 07:58 Toimitus
Viime vuonna Panda Security käsitteli päivittäin noin 35 000 haittakoodinäytettä, joista 22 000 näytettä oli täysin uusia tartuntoja. Vuoden 2008 lopussa haittakoodien määrä oli jo uskomattomat 15 miljoonaa. Luku nousi reilusti yli vuoden 2007 lopussa tehdyn arvion.
Suurin osa, 67,7 prosenttia haittakoodeista luokiteltiin troijalaisiksi, jotka oli suunniteltu varastamaan tietokoneilta luottamuksellista tietoa kuten tilinumeroita ja salasanoja.
"Monet käyttäjät aliarvioivat haitallisten ohjelmien aiheuttamat uhat. On tavallista, että tarpeellisia toimia tietokoneiden suojaamiseksi ei tehdä. Vaikka haittakoodien määrä on viime vuosina kasvanut rajusti, yhä harvemmin haittakoodeista on näkyviä merkkejä tartunnan saaneissa tietokoneissa. Tämä luo valheellisen turvallisuuden tunteen. Se puolestaan mahdollistaa verkkorikollisille usean tietokoneen tartuttamisen käyttäjien huomaamatta", selittää Sebastian Zabala, Panda Securityn tietoturva-asiantuntija Ruotsissa. Toisella sijalla haittakoodeista olivat adware-haittaohjelmat, 19,9 prosenttia. Kolmannella sijalla olivat madot, 4,22 prosenttia.
Petolliset virustorjuntaohjelmistot leviämässä
Panda Securityn vuosiraportti korostaa myös rogueware-haittaohjelmien eli petollisten virustorjuntaohjelmien kasvua. Rogueware-ohjelmat huijaavat tietokoneen luulemaan, että tietokone olisi useiden erilaisten vahingollisten koodien tartuttama. Tämän jälkeen ohjelma tarjoaa halpaa ratkaisua, jotta käyttäjä voisi päästä eroon tartunnasta. Petolliset virustorjuntaohjelmat maksavat noin 45 euroa kappale, ja koska käyttäjät niitä hyväuskoisina ostavat, ne tuottavat ohjelmien tekijöille arviolta kahdeksan miljoonan euron tulot kuukausittain, Pandasta lasketaan.
Pankkitroijalaiset aktivoituvat oikealla hetkellä
Yksi vuoden 2008 suurimmista uhista olivat myös pankkitroijalaiset. Ne on luotu varastamaan pankkitilitietoja. Normaalisti pankkitroijalaiset pysyttelevät hiljaa tietokoneella, mutta aktivoituvat heti, kun käyttäjä menee pankin internet-sivustolle.
"Verkkorikollisten on helppo luoda pankkitroijalaisia. Internetissä on kauppapaikkoja, joissa myydään räätälöityjä troijalaisten tekopaketteja. Laajojen toimintojen lisäksi paketit toimivat myös etäkäyttöisinä automaattisine päivityksineen. Saattavatpa paketit joskus sisältää jopa teknisen tuen", Sebastian Zabala harmittelee.
10.03.2009 07:56 Toimitus
\"Olen ylpeä, että voitimme yhden innovatiivisimpien tuotteiden palkinnoista. Mobotixin ydinosaamista on olla teknologian eturivissä\", kertoo Bo Ørbjerg, joka on Mobotixin liiketoiminnan kehitysjohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Q22-kameran palkinnut tuomaristo kiitteli sitä, että yhdellä kameralla voitiin hallita koko tilan valvonta, ja lisäksi kamerassa oli mahdollisuus panorointiin, kallistukseen ja zoomaukseen.
Q22-kameralla voi esimerkiksi zoomata yksityiskohtia ja näyttää samanaikaisesti 180 asteen panoroinnilla kaksi muuta kuvakulmaa. Siten on mahdollista valvoa samanaikaisesti vaikkapa kassoja ja ulko-ovea.
\"Kamera sopiikin mielestäni erittäin hyvin esimerkiksi kaupan ja kuljetuksen sektoreille\", Bo Ørbjerg miettii.
Mobotix aikoo Pohjoismaiden suurimmaksi
Bo Ørbjerg myös kertoo, että Mobotixin tavoite on päästä Pohjoismaiden suurimmaksi digitaalisen turvallisuustekniikan toimittajaksi. Yritys odottaa digitaalisten markkinoiden lähes kaksinkertaistuvan lähiaikoina. Esimerkiksi vuoden 2008 kasvuvauhti oli jo 44 prosenttia.
\"Nyt on oikea aika tulla Pohjoismaiden markkinoille innovatiivisella kameratekniikalla\", Ørbjerg vakuuttaa. \"Mobotix on valmis ottamaan mittaa Arecontin, IQ visionin ja Axisin kaltaisista kilpailijoistaan.\"
\"Analogisten valvontaratkaisujen markkinat ovat Pohjoismaissa paljon suuremmat kuin digitaalisten. Tavoitteemme on selkeä: pyrimme kahmaisemaan suuren osan analogisista markkinoista\", Bo Ørbjerg vakuuttaa.
10.03.2009 07:54 Toimitus
SSP luopuu tästä osasta turvallisuustoimintaansa, koska yrityksen tavoite on keskittyä laajakaistapohjaisiin palveluihin, kuten viestintä-, asiointi- ja televisiopalveluihin. SSP jatkaa kuitenkin edelleen laajakaistaan tukeutuvien turvapalveluidensa kuten verkkoon taltioituvien valvontakuvapalveluiden kehittämistä ja tuottamista yhteistyössä Hämeen Lukon kanssa.
Hämeen Lukon palveluksessa on 27 ihmistä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli noin 3,6 miljoonaa euroa.
10.03.2009 07:54 Toimitus
Idescon lukijat ovat osa laajaa kulunvalvontajärjestelmää, jossa toimivat yhdessä erilaiset sovellukset. Järjestelmäasentajana toimivan puolalaisen Dyskretin tuotepäällikkö Jacek Ozarowsk kertoo, että Idesco valittiin projektiin, koska sen tuotteet ovat korkealaatuisia ja yrityksellä on erinomainen kyky kustomoida tuotteet asiakkaan tarpeisiin.
"Tuotteet ovat lisäksi tunnettuja hyvästä muotoilustaan, joten ne sopivat moderniin ympäristöön."
10.03.2009 07:53 Toimitus
Uuden asetuksen mukaan myös trukkeja ja henkilönostimia saa jatkossa kuljettaa ainoastaan työnantajan luvalla. Luvan myöntämiseksi työnantajan on varmistettava kuljettajan pätevyys. Myös torni- ja ajoneuvonosturien kuljettajien pätevyysvaatimukset täsmentyivät uudessa asetuksessa. Samoin vaarallisten koneiden käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksia suorittavien asiantuntijoiden riippumattomuus- ja pätevyysvaatimuksia aiotaan lisätä.
Lisätietoa: www.tyosuojelu.fi
10.03.2009 07:52 Toimitus
Valkeakoskella tukikohtaansa pitävän Petri Sääskilahden toimialueena onkin koko Suomi.
"Lenel on ollut Suomessa vuosia kolmen maahantuojansa turvin, mutta oma mies on puuttunut. Lenel kuuluu nykyään UTC-konserniin eli samaan, joka taannoin osti suomalaisen sammutusjärjestelmäyhtiön Marioffin", Sääskilahti kertoo.
Integroitujen turvaratkaisujen konkari
Petri Sääskilahden mukaan Lenel kuuluu maailmassa integroitujen turvaratkaisujen markkinajohtajiin.
"Meillä on päätuotteena integroitu ja avoin OnGuard-järjestelmä. Se on ohjelmistopaketti, johon toimitamme lisäksi tarvittavat elektroniikkakortit. Ratkaisussa on integroitu yhteen kulunvalvonta, videovalvonta- ja tallennus, henkilöllisyyden hallinta, vierailijahallinta, hälytysten hallinta ja paljon muuta."
"Järjestelmässä on avoimet rajapinnat, joten sen voi integroida yhteen yli 300 muun laitteen ja järjestelmän kanssa", Sääskilahti kertoo.
"Olemme toimittaneet yli 15 000 järjestelmää 93 maahan yli neljänsadan jälleenmyyjän voimin. Järjestelmä toimii 19 kielellä, myös suomeksi."
Lenelillä ei ole Suomessa omaa myynti- eikä asennusorganisaatiota, sillä jälleenmyyjät hoitavat nämä asiat.
"Sen sijaan teemme kattomarkkinointia, myynnin taustatukea, koulutusta ja kaikkea sitä, mitä myynnin ja emoyhtiön sujuva yhteistoiminta vaatii", Petri Sääskilahti selostaa.
"Kun jälleenmyyjä kertoo minulle asiakkaan ongelman, otan yhteyden oikeisiin ihmisiin Euroopassa tai Amerikassa, ja ongelma ratkeaa", Petri Sääskilahti vakuuttaa.
Kuvassa Petri Sääskilahti.