Tilaa Turvallisuus-lehden uutiset RSS-syötteenä

Turvallisuus-lehden uutissivu

(esim. DVD)

06.10.2009 05:53 Toimitus

Mirasys teki läpimurron Aasiassa: Suomalainen kameravalvontajärjestelmä turvaa Bangkokin kaupunkia

Suomalainen Mirasys on tehnyt läpimurron Aasiassa, sillä Thaimaan pääkaupunki Bangkok ottaa tänä syksynä käyttöönsä Mirasysin ohjelmistoon perustuvan, koko metropolialueen kattavan kameravalvontajärjestelmän.

Bangkok halusi löytää joustavan ja helposti laajennettavan ratkaisun, johon voi liittää lukuisia erityyppisiä kameroita ja muita laitteita. Perusteina Mirasys Oy:n valinnalle valvontajärjestelmän ohjelmistotoimittajaksi olivat joustavat ja avoimet integraatiorajapinnat, luotettavuus sekä järjestelmän helppo muunneltavuus.

3000 kameran järjestelmä kasvanee
20 000 kameran järjestelmäksi Mirasysin ohjelmisto mahdollistaa digitaalisen videokuvan tallennuksen ja valvonnan sekä paikallisesti että keskitetysti. Ensi vaiheessa ohjelmiston avulla hallitaan 3 000 verkkokameraa eri puolilla kaupunkia. Myös nykyiset analogiset kamerat liitetään uuteen järjestelmään.

Bangkokin kuvernööri M.R. Sukhumbhand Paripatran mukaan kaupunki halusi uusia toimia turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä julkisen hallinnon ja yksityisen sektorin, kuten hotellien, kauppakeskusten, huoltoasemien, päivittäistavarakauppojen ja elokuvateatterien välillä.

"Uskomme, että neljän vuoden kuluttua meillä on jo yli 20 000 kameran järjestelmä, joka kattaa kaikki kaupungin tärkeimmät alueet", M.R. Sukhumbhand Paripatran sanoo.

Mirasysin toimitusjohtajan Jukka Riivari on hankkeeseen erittäin tyytyväinen:

"Meille on suuri kunnia saada olla mukana turvaamassa Bangkokin kaupunkia. Ohjelmistomme tarjoavat mahdollisuuden siirtyä joustavasti ja asteittain kohti verkkokameroita ja täysin digitaalisia järjestelmiä."

Mirasys Thailandin toimitusjohtaja Noppadol Sukhmol vakuuttaa, että Bangkokin projekti on Mirasysille todellinen läpimurto Aasiassa.

Kuvassa toimitusjohtaja Jukka Riivari.

06.10.2009 05:50 Toimitus

Kocom Finland osti E-Securityn liiketoiminnot

Kocom Finland Oy on ostanut E-Security Oy:n liiketoiminnan. Kaupan avulla Kocom Finland vahvistaa ja laajentaa tuotevalikoimaansa.

"E-Securityllä oli tuotteita, joita meidän tärkeimmillä päämiehillämme ei ollut", kertoo Kocom Finlandin toimitusjohtaja Veli Nissinen.

Nissinen uskoo vahvaan turvallisuusalan kasvuun, tai ainakin markkinoiden pysymiseen ennallaan. "Trendi markkinoilla tuntuu olevan varovaisuus, investointien jäädyttäminen, varastojen alasajo, lomautukset, sekä jopa irtisanomiset. Mielestäni nyt on yhtä hyvä aika laajentua ja ottaa hallittuja riskejä kuin neljä vuotta sitten hyvinä aikoina", Veli Nissinen sanoo.

Kocom Finland on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana joka vuosi kymmenestä viiteentoista prosenttia. Menestykseen ovat vaikuttaneet sitoutunut ja hyvä henkilöstö, oikeat laitevalinnat, hyvä tekninen tuki, hyvät päämiehet ja kova myyntityö.

"Avain menestykseen löytyy kuitenkin asiakkaittemme ja oman henkilökuntamme tyytyväisyydestä", Veli Nissinen selvittää.

"Olemme panostaneet erityisesti henkilökuntamme koulutukseen. Sitä kautta olemme pystyneet tehostamaan esimerkiksi teknisen tukemme toimintaa." Kuvassa toimitusjohtaja Veli Nissinen.

06.10.2009 05:49 Toimitus

FSM osti ruotsalaisen Nilhe Teknikin

FSM Oy on ostanut koko ruotsalaisen Nilhe Teknik Ab:n osakekannan. Nilhe Teknik on pitkään toiminut turvallisuusalan, mutta erityisesti videovalvonnan osaajana.

"Yritysosto on osa FSM:n pitkäjännitteistä laajentumissuunnitelmaa", kertoo FSM:n toimitusjohtaja Harri af Hällström.

Aikaisemmin FSM:n tytäryhtiönä Ruotsissa on toiminut Videogross Ab. "Nilhe Teknik Ab ja Videogross Ab muodostavat yhdessä vahvan osaamiskeskittymän. Niiden toiminta laajenee aikaa myöten kattamaan myös muita Pohjoismaita", af Hällström kertoo suunnitelmista.

Asiakkaina on jo nyt merkittäviä toimijoita Norjasta ja Tanskasta. Kuvassa toimitusjohtaja Harri af Hällström.

06.10.2009 05:48 Toimitus

The Nordic OSAC Country Council Conference 2009

Amerikkalainen kauppakamari AmCham Finland järjesti syyskuun alussa turvallisuuskonferessin Helsingissä yhdessä OSACin (Overseas Security Advisory Council) ja Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystön kanssa. OSAC on perustettu edistämään yhdysvaltalaisen yritys- ja yksityissektorin ja Yhdysvaltain ulkoasiainministeriön välistä turvallisuusyhteistyötä.

Helsingin konferenssin teemoina olivat tietoturva, aineettomat oikeudet ja Venäjä. Pohjoismaiden Yhdysvaltain suurlähetystöjen edustajat esittivät alueellisen turvallisuuskatsauksen omien asemamaidensa tilanteesta, kuten rikollisjärjestöjen ja äärijärjestöjen toiminnasta yleisellä tasolla.

Venäjän roolia haastavana markkina-alueena puitiin erityisesti Jukka Hellbergin (Osint Oy) kiinnostavassa esityksissä ja Alex Wawilukin (Cocosmile Intl) omiin kokemuksiin pohjautuvassa paneelikeskustelussa. Kummallakin oli runsaasti käytännönläheisiä ehdotuksia siihen, miten Venäjällä kannattaa – tai ei kannata – toimia. Pääviesti oli, että yrityksen turvallisuus on rakennettava luotettujen paikallisten henkilöiden avulla, ja maan kulttuurin erityispiirteiden unohtaminen johtaa nopeasti hankaluuksiin.

Suomen verkkorikollisuuden nykytilaa valottivat CERT-FI:n Erkka Koivunen ja KRP:n Jussi Hyssälä. Codenomiconin Ari Takanen esitteli proaktiivisen turvallisuuden luonnin periaatteita erityisesti testauksen näkökulmasta. F-Securen Mikko Hyppönen kertoi reaktiivisen turvallisuuden haasteita ja mahdollisuuksia.

AmCham ja OSAC-yhteistyö
OSAC tarjoaa turvallisuustietoutta ja verkostoitumismahdollisuuksia yhdysvaltalaisille ja Yhdysvalloista käsin toimiville monikansallisille yrityksille. OSACilla on yli sata paikallista osastoa, muun muassa Helsingissä.

Lisätietoa: www.amcham.fi

06.10.2009 05:46 Toimitus

Oy Insalko Ab on muuttanut Helsingin Ruoholahdesta uuteen toimistoon Helsingin Pohjois-Pasilaan osoitteeseen Niittyläntie 5.

"Uusissa toimitiloissa meillä on kaikki samassa tasossa, myös varastot, jotka ennen olivat hajautettuna kahteen eri osoitteeseen. Nyt meillä on erittäin hyvät ja toimivat tilat ja runsaasti pysäköintitilaa asiakkaillemme", kertoo Insalkon toimitusjohtaja Bror Forsell.

06.10.2009 05:45 Toimitus

4TS Finland Oy kansainvälistyy ja on vaihtanut nimekseen 4TS Corporation Oy. 4TS Finland jää aputoiminimenä kuvaamaan yhtiön liiketoimintaa Suomessa.

"Teknologiamme ja ratkaisumme kiinnostavat asiakkaitamme ja kumppaneitamme ympäri maailman. Olemme avanneet kumppanuuksia myyntimielessä jo yli 30 maahan ympäri maailman. Pääkohdealueitamme ovat Eurooppa ja Lähi-Itä, mutta myös muualla – etenkin latinalaisessa Amerikassa – olemme käynnistäneet merkittävää toimintaa", kertoo toimitusjohtaja Antti Kaihovaara.

"Olemme perustaneet myös tytäryhtiön, 4TS Middle East FZC:n Dubaihin vastaamaan Yhdistyneiden Arabiemiraattien ja koko Lähi-Idän myyntitoiminnastamme. Odotamme saavamme alueelta merkittävää liiketoimintaa."

4TS on innovatiivinen suomalainen vuonna 2001 perustettu teknologiayritys, joka keskittyy paikka- ja olosuhdetietoa hyödyntävien teknologioiden, tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseen. Yrityksellä on patentteja ja patenttihakemuksia osaamisalueeltaan. Yhtiön visio on tulla yhdeksi johtavista olosuhdetietoa hyödyntävien paikannusratkaisujen kehittäjistä maailmassa.

06.10.2009 05:43 Toimitus

ToP Tunniste laajentaa turvamerkintään

Etätunnistus- ja raportointiratkaisuja toteuttava ToP Tunniste Oy on liittänyt tuotevalikoimaansa turvamerkintätuotteet. Yritys on ostanut atk- ja av-laitteiden turvamerkintään ja fyysiseen suojaukseen erikoistuneen tamperelaisen Innosec Oy:n koko liiketoiminnan.

Innosec on saavuttanut tunnetun ja vakaan aseman laitteiden turvamerkintään ja suojaukseen liittyvien tuotteiden toimittajana. Yrityksen toiminnan siirtyminen osaksi ToP Tunnistetta parantaa ToP Tunnisteen edellytyksiä kasvattaa liiketoimintaansa ja kehittää palveluitaan. Yritys on aiemmin toteuttanut ratkaisuja muun muassa vartioinnin raportoimiseen ja kirjastoille hävikinestoon. Turvamerkintätuotteet ovatkin luonteva laajentumissuunta.

Yrityskaupasta huolimatta turvamerkintä- ja lukitustuotteiden myyntiä tullaan jatkamaan myös Innosec-nimellä. Lisäksi ToP Tunniste tulee tarjoamaan jatkossa uusia innovatiivisia ratkaisuja laitehallintaan ja laitteiden hävikinhallintaan. Kuva havainnollistaa, että turvamerkintä ei lähde, vaikka tarran irrottaisi. Se vaikeuttaa varastetun laitteen jälleenmyyntiä.

15.06.2009 15:35 Lauri Kotilainen

Supertietokone korvaa henkilökohtaisen pc:n

Maakuntien puhelinyhtiöiden muodostama Finnet-liitto julkisti huhtikuussa Supermatrix-nimisen miljardihankkeen. Se toteutetaan yhteistyössä kymmenien suomalaisten ja kansainvälisten tietoteollisuuden toimijoiden sekä Tekesin kanssa.

Tieteiskirjailija William Gibsonin Neurovelho-kirjasta nimensä saanut Supermatrix-hanke tuo sadan megabitin yhteyden kotiin ja työpöydälle, sekä tekee henkilökohtaisen tietokoneen tarpeettomaksi.

"Ensimmäisenä maailmassa suomalaiset operaattorit virtualisoivat käyttäjän tietokoneen ja tarjoavat sen kuukausimaksulla palveluna", kertoo hankkeen ideoija, Finnet-liiton puheenjohtaja Risto Linturi.

Toisin sanoen jättimäiset alueelliset supertietokoneet hoitavat kaikki koti- ja työtietokoneen tehtävät. Käyttäjän pöydällä on vain näyttö, hiiri ja näppäimistö.

Linturin mukaan nykyiset käyttäjien tietokoneet ovat tietoturvattomia. "Sen sijaan Supermatrixissa varmuuskopiointi, laitehuolto, virusturva ja käyttöjärjestelmäpäivitykset hoituvat ammattimaisesti. Myös mobiili- ja etäkäytössä yhteys omaan työpöytään voidaan hoitaa helposti ja turvallisesti."

"Käyttäjän tietokone on virtuaalinen osa erittäin tehokasta, alueellista supertietokonetta, joka on suoraan kiinni internetin runkoverkossa. Käyttäjä saa tarvitessaan käyttöönsä vaikka satakertaisen tehon nykyiseen verrattuna", Linturi hehkuttaa.

Hankkeessa on mukana runsaasti yhteistyökumppaneita. Nämä toimittavat tarvittavia laitteita, ohjelmistoja ja tietoturvaa. Parantuneen tehon ja tietoturvan lisäksi ratkaisu säästää erittäin paljon energiaa, jopa yli 95 prosenttia.

"Arvioitu energian kulutus käyttäjää kohti on vain 3–5 prosenttia pc:n kulutuksesta. Lisäksi palvelinkeskusten hukkalämpö käy lämmitysenergiaksi", Linturi sanoo.

Hanke on kaupallisessa käytössä kolmen vuoden kuluttua.

"Siihen mennessä kaivurit ehtivät vetää riittävästi sadan megan valokaapeleita ja laitetoimittajat toteuttaa sopivat laitteet." Linturi kertoo, että erään laskelman mukaan Supermatrixilla olisi 105 000 käyttäjää vuonna 2016. Entä mitä se maksaa?

"Hankkeeseen aiotaan panostaa miljardi euroa kymmenessä vuodessa. Mutta käyttäjälle hinta on sama kuin vastaavan palvelun hinta nykyäänkin: laajakaistaliittymän kuukausimaksu plus tietokoneen leasingmaksu, yhteensä muutama kymmenen euroa kuukaudessa", Linturi määrittelee.

"Ja nykyisen asennus- ja päivityssekoilun puuttuminen tulee kaupan päälle."

15.06.2009 15:32 Paula Koskivirta

Yhä useampi nuori kokee koulukiusaamista, painostusta, haukkumista ja nimittelyä, seksuaalista häirintää ja väkivaltaa. Yli kolmannes yläkoululaisista kertoo, että koulussa saa arvostusta, jos kiusaa muita oppilaita. Oppilaiden mielestä erilaisuus on usein syy joutua kiusatuksi. Tämä käy ilmi Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikyselystä, johon vastasi 15 000 noin 12–19-vuotiasta nuorta.

Yhdeksäsluokkalaisista peräti 70 prosenttia on menettänyt uskonsa siihen, että koulu kykenisi huolehtimaan siitä, että ketään ei jätetä koulussa yksin.

Noin kahdeksalla prosentilla yläkoulun pojista ei ole laisinkaan ystävää, jonka kanssa voisi puhua vaikeista asioista. Jos luvusta otetaan pois nettiystävät, joita ei ole koskaan kasvokkain tavannut, luku nousee 11 prosenttiin. Tytöistä hyvää ystävää ei ole neljällä prosentilla. Jos nettiystävät otetaan pois, luku nousee seitsemään prosenttiin.

Yläkoulun tytöistä ja pojista 11 prosenttia kokee välitunneilla yksinäisyyttä. Lukiossa ja ammattioppilaitoksissa luvut ovat muutaman prosentin tarkkuudella samat. Noin 50 prosenttia yläkoululaisista kertoo tulleensa kiusatuksi jossakin vaiheessa kuluvaa vuotta. Kiusatuista tytöistä 11 prosenttia ja pojista 14 prosenttia ilmoittaa, että heitä kiusataan vähintäänkin kerran viikossa.

Lukioissa ja ammattikouluissa luvut pienenevät.

Yleisintä kiusaaminen on välitunneilla ja oppitunneilla. Lähes 10 prosenttia nuorista kokee kiusaamista myös netissä, esimerkiksi valheellisten juorujen ja kuvien levittämistä tai nälvimistä ja panettelua. Kiusaamista tapahtuu myös koulumatkoilla ja kännykän avulla; esimerkiksi tekstiviesteillä.

Hakkaamista, potkimista, tönimistä
Yläkoulujen pojista 40 prosenttia kertoo tulleensa kiusatuksi fyysisesti. Tavallisesti poikaa on lyöty, potkittu tai tönitty. Kiusaus liittyy myös omaisuuden vahingoittamiseen tai varastamiseen. Tyttöjen kiusaus tapahtuu enemmän epäsuorasti: tytöt suljetaan pois porukasta, nimitellään ja haukutaan sekä juoruillaan, valehdellaan ja levitetään henkilökohtaisia tietoja selän takana. Myös fyysistä väkivaltaa esiintyy.

Yläkoululaisista huomattava osa seuraa kiusaamista sivusta tai osallistuu siihen jollakin tavoin itse. Noin 22 prosenttia yläkoulujen pojista näkee kiusaamista päivittäin.

Kiusaamisesta kertominen – hyödytöntä hommaa
Yläkoulujen tytöistä 29 prosenttia ja pojista 44 prosenttia ei ole kertonut kiusatuksi tulemisestaan kenellekään. Lukiolaisista tytöistä 26 prosenttia ja pojista 34 prosenttia ei ole kertonut asiasta kenellekään.

Omille vanhemmilleen kiusaamisesta kertominen ei auttanut 46 prosenttia kiusatuista tytöistä eikä 38 prosenttia kiusatuista pojista. Kiusaamisesta kertominen opettajalle ei auttanut 55 prosenttia tytöistä. Kuraattorille tai rehtorille puhuminen ei auttanut noin 60 prosenttia tytöistä.

Huolestuttavan monella tilanne on kertomisesta itse asiassa pahentunut. Rehtorille puhumisen jälkeen tilanne on huonontunut tytöistä 17 prosentilla ja pojilla 19 prosentilla. Kuraattorillekin kertomista on ollut haittaa 13 prosentille tytöistä ja 16 prosentille pojista.

Kun oppilailta kysyttiin, miksi he eivät kerro kiusaamisesta, vastaukset ovat "ajattelin, ettei kukaan osaa tai halua auttaa", "kertominen hävetti", "en tiennyt kenelle olisin voinut kertoa", "kertominen olisi voinut pahentaa tilannetta", "kertominen on hyödytöntä, koska se ei johda mihinkään", "en halua kertoa syytä". Ylivoimaisesti eniten kiusaamisesta kertomatta jättäminen liittyy siihen, että nuoret katsoivat sen olevan hyödytöntä.

Seksuaalisen häirinnän tulilinjalla
Seksuaalinen häirintä on kouluissa likimain yhtä yleistä kuin kiusaaminen. 52 prosenttia yläkoulujen tytöistä on kokenut seksuaalista häirintää. Heistä 40 prosenttia kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää kerran kuussa tai harvemmin ja 12 prosenttia viikoittain. Myös pojista yli 30 prosenttia on kokenut seksuaalista häirintää, ja 11 prosenttia heistä on kokenut sitä viikoittain. Lukioissa ja ammattioppilaitoksissa pojat kokevat seksuaalista häirintää jopa tyttöjä useammin.

Seksuaalinen häirintä liittyy sanalliseen häirintään, kuten ulkonäön kommentointiin, ehdotteluihin ja nimittelyihin, käpälöintiin tai häiritsevään kosketteluun, sekä netin välityksellä lähetettyihin häiritseviin seksuaalisiin viesteihin.

15.06.2009 15:30 Toimitus

Valvontavideoyhtiö Hikvision tulossa Suomen markkinoille

Kiinalainen, videokameroita ja tallentimia valmistava Hangzhou Hikvision Digital Technology Co. Ltd on tulossa myös Suomen markkinoille. Näin kertoi yhtiön Euroopan markkinointitiimin jäsen Liz Wang pistäytyessään Turvallisuus-lehden toimituksessa. Wang vastaa yhtiön Benelux-maiden, Ranskan ja Pohjois-Euroopan markkinoista. Neuvottelut mahdollisten maahantuojatahojen kanssa olivat käynnissä tätä uutista laadittaessa.

Liz Wang kertoi, että Kiinan Hangzhousta käsin johdettu, ympäri Kiinaa toimiva yhtiö on kehittänyt videovalvontatekniikkaa kolme vuosikymmentä. 1400 ihmistä työllistävällä yhtiöllä on 400 hengen tuotekehitystiimi, joka on muun muassa patentoinut tavallista etevämmät kuvanpakkausalgoritmit H.264-hybriditallentimiin ja kuvanpakkauskortteihin. Korteista älykkäimpiin on lisätty ihmisten käyttäytymisanalyysi, kohteiden erottelu- ja lajitteluominaisuuksia, sekä esimerkiksi rekisterikilpien tunnistus.

Yhtiön ip-kameroissa käytetään 1,3 megapikselin ccd-kennoja sekä kahden megapikselin cmos-kennoja. Hikvisionilla on Liz Wangin kertoman mukaan ISO 9001:2000-, CE- ja ROHS-sertifiointien lisäksi kaikille mantereille vientiin vaadittavat sertifikaatit. Valmistajan referenssilistalla ovatkin monet isot valvontakohteet Charles De Gaullen lentokentästä Ranskan armeijaan ja Valkoisesta talosta Lontoon metroon.

Liikevaihdoltaan 160 miljoonan dollarin yritys on Wangin mukaan noussut viime vuonna maailman turvallisuusyritysten Top 50-listalla suuruusjärjestyksessä sijalle 13. Listan ykkösenä on Honeywell, ja esimerkiksi kolmosena Bosch, nelosena Assa Abloy, ja sijalla 11 Axis.


Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 Seuraava

Turvallisuusalan vuosikirja
Hallitse yrityksesi turvallisuusriskit